Ohjaajat
Juha Saarikoski

Juha
"Aloitin lajin vuonna 2017 ilman aikaisempaa kokemusta mistään kamppailulajista. Olin tuolloin 50-vuotias. Liikunta oli tuolin jäänyt liian vähiin ja halusin löytää jonkin erilaisen harrastuksen verrattuna aikaisempiin mailapeleihin, kuntosaliin, pyöräilyyn tai juoksuun. Ajattelin myös, ettei itsepuolustustaidoistakaan varmasti haittaa olisi, mutta ne eivät kylläkään olleet päällimmäinen syy aloittamiseen. Laji kolahti minuun heti peruskurssin aikana ja tiesin kyllä nopeasti, että tätä haluan jatkaa pitkään ja oppia lisää."
"Lajin aloittamiseen on helppo luetella hyviä perusteluja. Se on erinomaisen monipuolista liikuntaa kehittäen mm. kestävyyttä, ketteryyttä, liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Fysiikan lisäksi se on myös erinomaista aivojumppaa. Harjoituksissa tehdään paljon erilaisia koordinaatioharjoitteita, joissa omaa tekemistä sovitetaan harjoitusparin tekemiseen. Tässä kehitys on nopeaa ja harjoittelija tulee huomaamaan, että monesti uuden oppiminen on kovin haaste nimenomaan aivoille. Luonnollisesti myös itsepuolustustaidot kohenevat nopeasti ja ennen kaikkea oppii katselemaan ympärilleen ja välttämään uhkaavia tilanteita."
"Lajia voi harrastaa "vain liikuntana", mutta sekä suomalainen että kansainvälinen yhteisö lajin ympärillä on tiivis ja se tarjoaa myös monenlaisia mahdollisuuksia harrastuksen laajentamiseen esimerkiksi leirien muodossa ja jopa leirien ulkopuolella. Koulumme ohjaajilla on kokemuksia ainakin Ranskasta, Englannista ja Espanjasta henkilökohtaisten lomamatkojen täydentämisellä paikallisten Krav Maga Clubin treeneillä. Aina on matkailijat toivotettu tervetulleiksi."
Anita Truong-Holm

Kuva: Jari Mäenpää/JDXMPhotography
Anita
Aloitin Krav Magan keväällä 2017, vaikka olisin halunnut aloittaa lajin jo heti kun olin täysi-ikäinen. Äitini mielestä tytöt eivät harrasta "tuollaisia" lajeja, mutta onneksi 16 vuotta myöhemmin päätin lopulta aloittaa lajin parissa.
Krav Magassa minua kiehtoo edelleen eniten se, että harjoittelussa fokus on itsepuolustuksessa, jonka koen olevan aidosti hyödyllinen taito elämässä. Oikeassa elämässä jos uhkatilanne sattuu, ei ole paikalla tuomaria, kellottajaa, pisteenlaskijaa jne. vaan itsepuolustuksessa tarkoitus toimia nopeasti ja tehokkaasti siten, että pääsee pakoon.
Kun aloitin lajin, en tiennyt vyötasoista yhtään mitään, mutta lajin monipuolisuus, itsensä kehittämisen mahdollisuudet ovat vieneet mukanaan, ihan ohjaajaksi saakka. Onneksi näin, sillä olen saanut lajin yhteisöstä itselleni uusia ystäviä ja mielenkiintoisia kohtaamisia mm. ulkomaan leireillä. Lajin opit mm. stressireaktiot ja niiden tunnistaminen, ovat auttaneet minua myös muissa elämän osa-alueissa, esim. esiintymisjännityksessä.
Olen viimeisen vuoden aikana päässyt ohjaamaan naisten ja tyttöjen itsepuolustuskursseja, ja niiden kautta minulle vielä enemmän vahvistunut halu kannustaa erityisesti naisia mukaan lajiin ja haluan buustata "girl power"- meininkiä.
Haluan rohkaista kaikkia Krav Magan pariin, joka on mielestäni vähän kuin vakuutus; itsepuolustustaitoja on hyvä harjoitella ja osata, mutta toivottavasti niitä ei tarvitsisi ikinä käyttää.
Mika Jordman

Kuva: Jari Mäenpää/JDXMPhotography
Mika
Mika on treenannut Krav Magaa jo 8 vuotta ja nappasi mustan vyön vuonna 2025.
Laji vei mukanaan heti alusta asti – treenit on monipuolisia, porukka huippu ja lajissa on aina jotain uutta opittavaa. Bonuksena opit samalla oikeasti hyödyllisiä taitoja tosielämän mahdollisiin uhkatilanteisiin.
Mikon treeneissä yhdistyy rento meininki, rehti tekeminen ja ripaus huumoria – tervetuloa mukaan testaamaan!
Vierailevia ohjaajia
Harjoitusten ohjaajana Juha, ellei ole toisin ilmoitettu
19.8.2025 - Anita ja Juha
xx.xx.2025 -
Kaikki ohjaajamme ovat Euroopan Krav Maga -liiton (FEKM) lisenssioimia.